Lisää uusi kommentti
Yllätys!
Ilmapalloja, kuohuviiniä ja sohvan taakse piiloutunut kikatteleva vierasjoukko. Yllätysjuhliin ei tarvita mitään muuta.
Mielestäni jokaisen pitäisi saada yllätysjuhlat kerran elämässään. On valtava huomionosoitus, kun lukuisat ihmiset juonivat selän takana yhden hyväksi.
Siksi järjestin sellaiset eläkkeelle jäävälle äidilleni kotonani Fiskarsissa. (Lisämotivaattorina toimi hänen ystäviensä kehut siitä, kuinka uskomattoman hyvä tytär hänellä on. Toiseksi: laskennallinenkin tosiasia on, että jos haluaa yllätysjuhlat joskus itselleen, sellaiset täytyy myös järjestää.)
Tuntui oudolta valehdella omalle äidille, jotta juhlat onnistuisivat, mutta tarkoituksen hyvyys kannusti minua hienoihin suorituksiin. Keksin ovelia tarinoita saadakseni äitini kertomaan läheisimpien työkavereidensa nimet – ja pysymään poissa juhlista, kunnes he saapuvat.
Huolellinen valmistautuminen yllätysjuhliin teki elämästä juhlavaa jo viikkoja ennen tapahtumaa. Tilasin kakut paikallisesta suklaapuodista ja keräsin kantarelleja Fiskarsin metsistä piirakoita varten. (Kivijärven ympäristö on niitä keltaisenaan. Sen voi sanoa nyt, kun kantarelliaika alkaa olla ohi, ja suppilovahveroita riittää kaikille.) Kutsuvieraat olivat innoissaan. Äitini on ilmeisen pidetty työkaveri, mutta osansa oli varmasti myös miljööllä.
Juhlapaikka, kotini, oli oma nähtävyytensä, sillä ruukin työntekijät asuivat siellä jo 150 vuotta sitten. En halunnut häpäistä heidänkään muistoa, joten siivosin juhlien takia. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna, maalla ei ole aina niin väliksi.
Yllätysjuhlat onnistuivat täydellisesti, koska tärkein toteutui: ensin tulivat vieraat, vasta sitten juhlittava, joka ei ollut aavistanut mitään. Se on sinänsä outoa, sillä tyttärellä oli äidilleen erikoiset ohjeet: älä tule missään nimessä ennen neljää ja pukeudu hyvin!
Juhlittu eläkeläinen säteili, mutta niin säteilivät vieraatkin. Tiesin onnistuneeni, kun Jyväskylästä asti tullut kutsuvieras karkasi pihalle kuvaamaan kesken illan ja sanoi lähtiessään: ”minä muutan tänne vielä.”
Kirjoittaja on kolmekymppinen vapaa toimittaja, joka asuu ja tekee töitä Fiskarsin ylä-ruukissa.
