Masuuni
Fiskarsin masuuni 1738
Fiskarsin masuunin pienoismalli on rakennettu mittakaavassa 1:20 ja materiaaleina on käytetty pääosin samoja materiaaleja joista alkuperäinenkin masuuni 1700-luvulla rakennettiin: kivet on kerätty vanhasta ruukin kivilouhimosta, puuaines on paikallista, malmi jota pienoismasuunissa "käytetään" on samaa jota aikonaan masuunissa on käytetty.
Pienoismalli esittää raudanvalmistuksen prosessin louhitusta malmista eri vaiheiden kautta valmiiksi rautaharkoiksi. Se kertoo myös 1700-luvun ruukkilaisten elämästä ja arjesta raskaassa ja vaarallisessakin työssä raudan valmistuksessa.
Mallin on rakentanut fiskarsilainen pienoismallirakentaja, kuvataiteilija Taina Pailos vuonna 2005. Historian asiantuntijana on rakennustyössä toiminut Erkki Härö Museovirastosta sekä dipl.ins Gunnar Lundqvist joittenkin teknisten ratkaisujen osalta. Pienoismalliin valot, savuefektit ja äänimaiseman on suunnitellut valaistusmestari Juha Westman.
Rautaruukilla eletään vuotta 1738
Sulan takkiraudan lasku hiekkamuottiin on parhaillaan käynnissä Fiskarsin ruukin juuri uusitun masuunin juurella. Masuuni on saksalaistyyppinen ja edustaa ns. multahirsirakennetta. Sen korkeus on noin 8 m.
Fiskarsin ruukki kuului tuona vuonna skotlantilaissyntyisen tukholmalaiskauppiaan John Montgomerien omistukseen. Hän oli aikakautensa varakkaimpia miehiä Ruotsi-Suomessa, ja omisti Ruotsissa mm. suuret Skebon ja Forsmarkin ruukit. Suomessa hänen ruukkiketjuunsa kuuluivat Fiskarsin ohella myös Antskog, Koski ja Kulla.
Fiskarsissa ja Antskogissa oli 1734 aloitettu, ainoina ruukkeina Suomessa, raudan sulatus ja taonta ns. vallonitaontaa käyttäen.
Vallonit olivat nykyisen Belgian, Luxemburgin ja Pohjois-Ranskan alueelta Ruotsin ruukkien palvelukseen siirtyneitä taitavia seppiä, masuunimestareita ja hiilenpolttajia. He olivat ranskankielisiä ja uskonnoltaan kalvinisteja. He ja heidän jälkeläisensä säilyttivät oman kulttuurinsa ja identiteettinsä vieraissakin oloissa pitkään, jopa näihin päiviin saakka.
Vallonimenetelmällä valmistettu rauta oli erityisen hyvälaatuista ja kysyttyä. Montgomerie omisti osuuden tärkeästä, Ruotsin Roslagenissa sijaitsevasta Herrängin rautakaivoksesta, jonka malmi soveltui hyvin vallonitaontaan.
Herrängin malmi kuljetettiin ensin purjelaivoilla Pohjankurun satamaan ja sieltä proomuin ja hevosin Fiskarsinjokea ylös masuunin lähelle. Masuunin tuntumassa malmi ensin kuumennettiin kertaalleen erityisissä kuoppamaisissa rakenteissa (pasutettiin) suurempien epäpuhtauksien poistamiseksi. Sen jälkeen malmi murskattiin masuunin juurella sijaitsevassa, vesirattaan käyttämässä tamppilaitoksessa noin saksanpähkinän kokoisiksi kappaleiksi. Murskattu malmi nostettiin tynnyreillä nostolaitteella masuunin päällä olevaan työtilaan, kranssille.
Malmin sulatuksessa tarvittava puuhiili kuljetettiin kranssille masuunin lähellä sijainneelta suurelta hiilihuoneelta pitkää hiilisiltaa myöten. Sulamisprosessi tarvittiin myös jonkin verran kalkkikiveä.
Kranssilla puuhiiltä, malmia ja kalkkikiveä panostettiin masuunin piippuun säännöllisin välein, masuunimestarin tarkoin määrittelemässä suhteessa. Malmin sulamiseen tarvittava kuumuus saatiin aikaan masuunin juurella sijaitsevan kookkaan, samoin vesirattaan käyttämän paljeparin avulla. Ilma johdettiin piippuun masuunin puhallusrinnan kautta.
Sula rauta laskettiin ulos masuunin juurella, raastuvassa, sijaitsevasta ns. laskurinnasta 2-3 kertaa päivässä. Ennen sitä oli laskettu ulos sulan raudan päälle kerääntynyt ns. slagi. Se oli jähmetyttyään kirkkaan sinistä lasimaista ainetta, joka kasoihin kerättynä antoi selkeän ominaisleiman koko ruukinmiljöölle.
Vallonitaonta edellytti, että Fiskarsin masuunin sulattama rauta, ns. takkirauta, valettiin 4-5 m pitkiksi ja noin 800-1000 kg painaviksi harkoiksi ("jöötti"). Yhden tällaisen harkon kuljetus jatkojalostettavaksi Antskogin vasarapajaan vaati 8-10 miehen työpanoksen.
Takomiskelpoiseksi kankiraudaksi jalostettuna Fiskarsin ja Antskogin rauta markkinoitiin Tukholman kautta Eurooppaan, erityisesti Englantiin. Vuonna 1738 ruukit valmistivat noin150 tonnia rautaa.
Fiskarsin vanha multahirsimasuuni korvattiin 1750-luvulla kookkaammalla, kokonaan kivestä rakennetulla masuunilla. Vuonna 1802 rautamalmin sulatus Fiskarsissa päättyi, ja viimeinen masuuni purettiin uusien toimintojen tieltä. Kaikki Fiskarsin masuunit 1650-luvulta alkaen ovat sijainneet jokseenkin pienoismallin kohdalla.
Teksti: Erkki Härö, 2005
