Fiskarsin Ruukki

Fiskars Bruk | Fiskars Village

Näyttelyt

Fiskarsissa asuu ja työskentelee satakunta luovan alan taitajaa. Vuonna 1996 perustetussa Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnassa on edustettuna yli kaksikymmentä eri ammattikuntaa; on puuseppiä, keraamikkoja, kuvataiteilijoita, kultaseppiä, teollisia muotoilijoita ja paljon muita.

Osuuskunnan näyttelytoiminta sai alkunsa vuonna 1994, kun silloin kolmisenkymmentä ruukissa asuvaa taitajaa halusi näyttää maailmalle osaamistaan. Ajatuksena oli yhdistää uudella tavalla taide ja design ja käsityö. Taiteen ja käsityöläisyyden yhdistäminen oli tuolloin uutta ja siitä muodostuikin yksi näyttelyiden tunnusmerkeistä. Näyttelyiden teemat vaihtelevat vuosittain; niiden työryhmät ja osallistujat kootaan näyttelykohtaisesti osuuskunnan, Suomen ja kansainvälisten tekijöiden parista.Näyttelyiden teemoina ovat olleet erilaiset materiaalit, kuten puu, keramiikka, metalli ja paperi, sekä erilaiset aiheet lapsista prosessiin. Nykytaide saa vuoronsa joka kolmas vuosi.

Tänään näyttelyitä järjestetään ympäri vuoden. Päänäyttelyt avautuvat toukokuussa ja ovat avoinna aina syyskuun loppuun. Fiskarsin museossa ja Fiskars Shopin yhteydessä olevassa näyttelytilassa on pysyviä näyttelyjä.