8 vinkkiä vihkisormuksen hankintaan

Kategoriat: Häät
Istutimme Fiskarsissa asuvan ja työskentelevän Kristian Saarikorven alas ja esitimme tulevien kesämorsiamien puolesta 8 kysymystä vihkisormuksista. vastauksista syntyi 8 kohdan vinkkilista, joka kannattaa lukaista ennen sormuksenhankintaa.  

 

  1. Mikä materiaali kannattaa valita sormukseen? 

Materiaalien valinta on aina hyvin henkilökohtainen ja tietenkin maku sekä tyylikysymys. Olemme eläneet jo pitkään ajanjaksoa, jossa valkoinen metalli on kuitenkin ollut vihkisormukseen se ainoa ja oikea valinta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen valmistanut ehkä noin 90% valkoisia ja 10% muun värisiä sormuksia. Jos puhutaan valkoisista metalleista, meillä on käytännössä kolme vaihtoehtoa. Platina, valkokulta ja palladium. Oma ehdoton suosikkini on 950 platina. Se on kaikkien jalometallien aatelia ja on tietyiltä ominaisuuksiltaan ylivertainen verrattuna muihin metalleihin. Mm. platinan kulutuskestävyys ja sitkeys ovat omaa luokkaansa verrattaessa vaikkapa valkokultaan. Tiesitkö muuten, että valkokulta saadaan aikaan lisäämällä puhtaaseen kultaan hieman palladiumia (joka on yksi kuudesta platinametallista) joka värjää koko seoksen valkoiseksi. Värillisistä metalleista voisin nostaa esiin rosekullan, joka on väriltään selkeästi punaisempaa verrattuna normaaliin keltakultaan.  

  1. Timantteja vai ei? 

Diamonds are the girls best friends”… vai miten se nyt menikään 🙂 Timantit ovat platinan ohella yksi lempi materiaaleistani. Annan kaikille tekemilleni koruille ikuisen takuun ja siksi valintani jalokiviksi on yleensä timantit. Timantti on maailman kovinta ainetta, joten se on aika huoleton valinta varsinkin vihkisormukseen. Timanteista on saatavana myös eri värejä, oma suosikkini on vaaleanpunainen timantti. Toki luonnon värisinä timantin väriversiot ovat suhteellisen harvinaisia ja näin myös erittäin kalliita. Timantteja värjätään myös säteilyttämällä, näistä oma suosikkini on ”ice blue”, nätin vaaleansininen värisävy.  

  1. Jos ei halua isoa timanttia koska se tarttuu hiuksiin ja vaatteisiin? 

Isot kivet eivät ole mielestäni mikään itseisarvo vaan kaunis, laadukas ja hyvin toteutettu kokonaisuus lopulta ratkaisee. Jos koru on valmistettu ammattilaisen toimesta ja viimeistelty huolella tuota tarttumis ongelmaa ei ole. Yleensä kyse on siitä että jokin jalokiveä kiinni pitävistä ”krappanoista” ei ole kunnolla kiinni ja näin sinne väliin pääsee vaikkapa juuri hius tai villapaidan kuitu ja näin koru jää kiinni esim. vaatteeseen. 

  1.  Tummeneeko sormus ajan kanssa? 

Jos kyseessä on hopeinen sormus, se tummuu 100% varmuudella jos taas kyseessä on platina se ei tummu 100% varmuudella ikinä. Joissakin tapauksissa jopa kultakorut saattavat tummua, näin saattaa käydä esim. silloin jos alhaisen karaattipitoisuuden kulta joutuu alttiiksi voimakkaille kemikaaleille esim hajuvesille. 

  1. Valmis malli vai teetetty? 

Jos tyydyt valmiiseen, olet sen armoilla mitä sattuu olemaan saatavilla, jos taas valitset teettämisen saat mitä ikinä haluat. Eli tähän kysymykseen en pysty vastaamaan puolueettomasti, koska olen koko urani tehnyt nimenomaan lähes pelkästään uniikkeja koruja asiakkailleni. En edes oikeastaan koe myyväni asiakkailleni pelkästään koruja vaan kyse on pikemminkin kokonaisvaltaisesta kokemuksesta / matkasta joka käydään yhdessä läpi. Asiakas tuo korunteko prosessiin oman panoksensa ja saa toteutettua unelmansa, joka parhaassa tapauksessa jatkaa elämäänsä useiden sukupolvien ajan.   

  1. Minkälaiseen budjettiin pitää varautua, mitä teetetty sormus maksaa? 

Minun tapauksessani se maksaa sen minkä asiakas siitä haluaa maksaa 🙂 Tällä tarkoitan sitä, että asiakas määrittää budjetin ja on suunnittelijan tehtävä kertoa mitä sillä rahalla saa. Minun tekemät vihkisormukset alkavat n. 1000€ paikkeilla ja ylärajaa ei sitten oikeastaan olekaan. Keskihinta liikkunee jossakin 4000 – 6000€ välimaastossa.  

  1. Voiko vanhasta koruista tehdä uuden sormuksen? 

Ehdottomasti! Eräs asiakkaani keräili laatikon pohjilta ja muista jemmoista kaikki katkenneet ketjut, puolikkaat korvakorut ja muuten vaan hylätyt korut, sillä seurauksella, että romukullan määrästä riitti materiaalit uuteen sormukseen, tekopalkka tekijälle ja rahaa vielä takaisin asiakkaalle. Eli todellakin kannattaa hyödyntää kaikki itselle turha kulta joka lojuu jossakin käyttämättömänä. Toinen usein kohdalleni sattuva tapaus on vanhojen sormusten, esim. isovanhempien tai vanhempien vihkisormuksista kunnostettavat uudet vihkisormukset. Erityisesti isovanhempiemme ikäluokalla on varsin reilusta materiaalista tehdyt kihlat ja ne soveltuvat mainiosti uusien sormusten aihioiksi, näin myös suvun korujen tarina jatkuu ja tunneside säilyy. 

  1. Vihkisormuksen yhteensopivuus kihlasormuksen kanssa, mitä pitää ottaa huomioon? 

Omassa työssäni ratkaisen tämän ongelman niin että asiakas tietää jo kihlat ostaessaan minkälainen vihkisormus siihen rinnalle sopii tai on jo valmiiksi olemassa. Tässä problematiikassa piilee myös minua erityisesti työllistävä ongelma. Nimittäin olen kuullut useita satoja kertoja lauseen ”en löydä tähän kihlasormukseen sopivaa vihkisormusta mistään liikkeestä” ja niin yleensä päädytään yhdessä suunnittelemaan ja valmistamaan juuri oikeanlainen sormus asiakkaalle.  

 

Kristian Saarikorpi on Fiskarsissa asuva ja työskentelevä kultaseppämestari ja muotoilija. Suomen Kultaseppien Liitto valitsi hänet vuoden kultasepäksi vuonna 2005 ja Kristianin suunnittelema Satumetsä sormus voitti ”Vuoden 2018 kaunein sormus” äänestyksen.  

https://www.saarikorpidesign.com/ 

https://dekadenz.design/

Lisää artikkeleita

05.03.2020

10 vinkkiä häiden suunnitteluun, osa 2/2

Kategoriat: Häät
Lue artikkeli
05.03.2020

10 vinkkiä häiden suunnitteluun, osa 1/2

Kategoriat: Häät
Lue artikkeli
06.05.2019

7 vinkkiä vihkisormuksen hankintaan miehelle

Kultaseppämestari Timo Mustajärvi kertoo 7 vinkkiä miesten sormushankintaan

Kultaseppämestari Timo Mustajärvi kertoo 7 vinkkiä miesten sormushankintaan

Kategoriat: Häät
Lue artikkeli

Suunnittele vierailusi

Suunnittele vierailusi on työkalu jolla voit merkitä itsellesi kiinnostavia kohteita ja räätälöidä oman Fiskars vierailu kokemuksesi.

Kuinka tämä toimii?

Suunnittele vierailusi toiminnalisuuden avulla voit kerätä itseäsi kiinnostavia tapahtumia, aktiviteeteja ja kohteita Minun listalle. Luomasi lista autaa sinua räätlöimään oman näköisesi Fiskars vierailun.

Kerääminen listalle tapahtuu klikkaamalla, missä tahansa sivustolla, tapahtuman, aktiviteetin tai kohteen yhteydessä oleva sydänsymbolia. Kohteen poistaminen omalta listalta tapahtuu painamalla kyseisen kohteen X symbolia

Valmiin listan voit tulostaa tai lähettää sen omaan sähköpostiisi.

Minun lista
Varaa aikaa
Numero kartalla
Suunnittele vierailusi