
Puutarha Ruusupapu
Viehättävä puutarhamyymälä Fiskarsin Vanhassa Navetassa. Ihanat lähituotetut kasvit puutarhaasi, sekä sisustusjuttuja ja antiikkia.
Puutarha Ruusupapu on perustettu vuonna 2018. Kahden puutarhurin unelma tuottaa taimia ja yrttejä luonnonmukaisin viljelymenetelmin sekä myydä lähituotettuja ja kestäviä kesäkukkia, perennoita, puita ja pensaita kulminoituvat Fiskarsin ruukkimiljöön idyllisessä ympäristössä sijaitsevaan myymälään.
Toimintamme kattaa myös pihatyöpalvelun. Valitsemme ammattitaidolla kasvit, jotka sopivat ympäristöön ja autamme istutus- ja hoitotöissä. On ilo hoitaa kasveja huolella ja neuvoa asiakkaita kasvivalinnoissa.
Vanhan Navetan sisältä löytyvä ’Pikku Pavun Puoti’, kätkee sisäänsä antiikkiesineitä ja sisustusjuttuja.
Tilauksesta kukkatyöpajoja esimerkiksi polttariporukoille.
Tule ja ihastu, meillä on aikaa puutarhallesi.
Puutarhakurssit ryhmille
Unelmoi Puutarhasi- kurssi
Kaipaatko puutarhaasi lisää värejä tuoksuja ja syötäviä kasveja?
Teemme kurssilla aarrekartan, joka toimii visuaalisena pohjana käytännön suunnittelulle. Ennen pihan istutusten toteutusta on hyvä unelmoida ja unelmien pohjalle saat käytännön neuvoja ja apua.
Kurssin vetää Anne Väinämö, puutarhuri ja kuva-artesaani, jolla on 20 vuoden vahva ammattitaito puutarhan kasveista, istutusalueiden perustamisesta ja suunnittelusta.
Puutarhan suunnittelussa ekologisuus ja monimuotoisuuden huomioiminen on tärkeää. Aarrekarttojen äärellä on aikaa kysymyksille ja kupille teetä.
Ryhmä: 4-8 henkilöä
Hinta: alkaen 45e/hlö, sis. materiaalit ja ohjauksen
Kesto: 3 h
Sijainti: Hyvinvointitalo/ Veitsitehdas/ Ruusupapu
Ihanat Yrtit! kurssi ryhmille
Opi hyödyntämään yrttejä ruuanlaiton ohella kauneudenhoidossa ja
terveyden tukena. Saat kattavan paketin yrttien kasvatuksesta pihalla, puutarhassa tai ikkunalaudalla. Tiesitkö, että useita yrttejä peurat eivät syö? Lisää infoa kurssilla.
Kesällä voit tehdä yrtti-istutuksen mukaan.
Ryhmä: 4-20 henkilöä
Hinta: alkaen 20 e/hlö
Kesto: 1 tunti
Unelmiesi kukkapenkki-hetki
Yksilöohjausta kahvikupin äärellä.
Saat ammattilaisen neuvot ja pääset kysymään vinkit juuri sinun pihaasi. Voimme suunnitella toiveidesi pohjalta sinulle istutusalueen tai saat lajilistan pihasi ehostamiseen.
Kesto & hinta: alkaen 50e/1h
Sijainti: Paikalliset kahvilat, kylätila tai Ruusupavun oma yritystila Isidorintie 4, 10470 Fiskars



